Olivia Ulander

Luistelukoulun ohjaaja, Olivia Ulander:

”Luistelu kehittää monia taitoja”

Olivia ohjaa, opettaa, auttaa ja tukee luistelukoululaisia erityisesti Jämsän seudun luistelukouluryhmissä. Yhdessä kannustavan ja pitkän luistelu-uran omaavan ohjaajan kanssa lapset pääsevät leikkimään jäällä ja oppimaan luistelun perustaitoja. Miten upeaa onkaan, kun saa kiitää ja pyörähdellä jäällä kivassa porukassa – niin luistelutaidon ensimetreillä kuin sitten isompana taitoluistelijana. Olivia tietää tämän ja nauttii jäällä olemisesta yhdessä ryhmänsä kanssa.

”Olen harrastanut taitoluistelua yhteensä 11 vuotta yksinluistelun parissa. Aloitin luistelun harrastamisen Jämsässä ja siirryin myöhemmin Jyväskylän taitoluisteluseuraan. Kilpailin aina kansallisiin junioreihin asti.”

Millainen valmentaja?

Olivialla on taustallaan pitkä luistelu-ura yksinluistelijana ja sen myötä vahva luistelutaito, jonka perusteita hän nyt opettaa pienille luistelijoille yhdessä valmentajakollegan kanssa. Positiivinen Olivia viihtyy lasten parissa ja haluaa tarjota heille hyviä kokemuksia luistelun parissa. Kannustaminen, kuunteleminen ja luistelijan tukeminen ovat valmentajan ydintaitoja, jotka Olivialla on hyvin hallussa – ja tietenkin leikkiminen, jota luistelukoulu pohjimmiltaan on.

”Toivon, että voisin saada mahdollisimman monet innostumaan luistelusta ja saamaan heille hyviä kokemuksia lajista. Positiivinen ja kannustava ilmapiiri ovat minulle tärkeitä. Koen, että siitä saa rohkeutta yrittää uudestaan ja palata jäälle takaisin kerta toisensa jälkeen.”

Ajatuksia taitoluistelusta

”Taitoluistelu on mielenkiintoinen ja monipuolinen laji, koska siinä on niin paljon eri osa-alueita. Luistelu kehittää monia taitoja ja on siksi lajina erittäin hyvä. Parasta siinä on kuitenkin aina itselleni ollut hyvät kaverit ja valmentajat, uuden oppiminen ja oman kehityksen huomaaminen. Mikään ei voita sitä tunnetta, kun jäällä onnistuu hyvin jossakin jutussa.”

Olivia luisteli ja kilpaili yli vuosikymmenen ajan aktiivisesti. Pitkän luistelu-uran aikana lajin vaatimat taidot hioutuivat, ja hän oppi urheilijan elämäntavan. Urheilu-urasta jäi itselle myös paljon muuta kuin muistoja jäältä.

”Lajin parissa saa kokea paljon tunteita, joita ei muuten välttämättä kokisi, mikä on hienoa. Taitoluistelu on opettanut itselleni sinnikkyyttä, omaan itseensä uskomista ja ennen kaikkea sitä, että urheilu on kivaa.”​

Ajatuksia JyTLS:sta

Jyväskylän taitoluisteluseura on Olivian kotiseura, jossa hän luisteli useiden vuosien ajan kilpaurallaan. Nyt hän on seurassa uudessa roolissa ohjaajana. Ja se on ihana juttu!