Emma Sihvonen

Emma Sihvonen JyTLS-valmentaja

Perusopetus- ja harrasteluistelun valmentaja, Emma Sihvonen:

Lasten luistelun riemu on parasta

Emma on valmentaja, joka saa luistelijan hyvälle tuulelle kehnompanakin päivänä. Luistelukouluissa ja kehitysryhmissä valmentava pitkän luistelu-uran tehnyt valmentaja haluaa siirtää lapsille ja nuorille luistelutaitojen lisäksi itse lajin parissa kokemaansa intoa ja tietenkin onnistumisen tunteita. Lasten ilo ja hyvinvointi ovat Emmalle sydämen asioita, niin lastenhoitajan päivätyössä kuin jäähallilla.

Millainen valmentaja?

Kaiken pohjana on ilo ja turvallinen olo. Ne mahdollistavat uuden oppimisen ja kehittymisen. Jokainen saa tulla jäälle omana itsenään ja kehittyä omassa tahdissaa. Valmentaja auttaa ja tukee.

”Valmentajana pyrin olemaan helposti lähestyttävä, turvallinen aikuinen. Haluan luoda ympäristön, jossa kaikesta voi keskustella. Haluan, että jokaisella luistelijalla on hyvä olla harjoituksissa. Treenaamisen tulee olla hauskaa. Parasta tässä työssä on päästä näkemään lasten aito luistelun riemu.”

Vahvuudet valmentajana

Emma luisteli itse 15 vuoden ajan muodostelmaluistelussa. Lajin perustaidot ja osaaminen niiden opettamisessa ovat vahvat. Tämä valmentaja valmentaa hyvällä mielellä ja haluaa sytyttää luistelijoilleen halun oppia lisää ja kehittyä lajissa.

”Valmentajana haluan siirtää omaa paloa lajia kohtaa pienille luistelukoululaisille, joiden ura on vasta aluillaan. Lasten kanssa pyrin toimimaan lempeällä jämäkkyydellä, huumoria ja hymyä unohtamatta.” 

Ajatuksia taitoluistelusta

”Luistelussa minua on aina motivoinut lajin monipuolisuus ja loputtomat mahdollisuudet kehittyä. Luistelun kautta olen oppinut monia työelämässäkin tärkeitä taitoja, kuten ryhmätyöskentelytaitoja, palautteen vastaanottamista ja sinnikkyyttä.”

Ajatuksia JyTLS:sta

”Olen JyTLS:n kasvatti ja asunut Jyväskylässä jo pitkään. On mahtavaa päästä valmentamaan kotiseurassa, jossa itsekin olen saanut kasvaa urheilijana.”

 

Koulutus luisteluvalmentajana & lasten parissa

  • Lastenhoitajan koulutus
  • Pitkä luistelu-ura muodostelmaluistelijana

Omalla luistelu-uralla

  • 15 vuoden luistelu-ura muodostelmaluistelussa
  • Viimeisimpänä JyTLS:n juniorijoukkue Ice Diamondsissa