Keskimaa-luistelukoulu: Luistelutaitoa leikkimällä

 

Keskimaa-luistelukoulu on tarkoitettu noin 3–8-vuotiaille lapsille. Luistelukoulussa opitaan luistelutaito leikin ja ilon kautta.

Luistelukoulussa opetellaan viikoittain vaihtuvien teemojen mukaisesti luistelemaan. Oletko kokeillut potkulaudalla ajamista tai lentokoneella lentämistä? Tai antanut musiikin viedä ja eläytyä siihen? Tätä kaikkea ja paljon muuta voidaan tehdä myös luistimet jalassa, jolloin luistelutaito tarttuu matkaan kuin huomaamatta hymy huulilla ja jatkuva kehittyminen taustalla.

Ilmoittautuminen tapahtuu MyClubin kautta, ilmoittautumislinkit alla. Klikkaamalla ryhmän nimeä näet tarkemmat lisätiedot.

Osaavat ohjaajat innostavat oppimaan

Luistelukoulussa opetellaan luistelun perusteita ammattitaitoisten valmentajien johdolla ja luodaan pohjaa elinikäiselle liikuntaharrastukselle. Luistelukoulun tavoitteena on antaa lapsille tarvittavat valmiudet jatkaa luisteluharrastusta seuran muissa ryhmissä, muissa urheilulajeissa tai vaikka itsenäisesti. Luistelukoulut sopivat hyvin sekä tytöille että pojille. Taitoluistelu on innostava laji myös pojille, ja moni huippujääkiekkoilija onkin aloittanut uransa luistelukouluista. Luistelutaito kuuluu kaikille.

Jyväskylän Taitoluisteluseuran luistelukoulussa on tutustuttu luisteluun ja opittu upean lajin alkeita jo neljän vuosikymmenen ajan. Olemme Suomen Taitoluisteluliiton jäsenseurana sitoutunut turvalliseen, kehittävään ja luistelijoiden hyvinvointia tukevaan toimintaan.


Luistelukoulun syyskausi alkaa syyskuun alusta ja päättyy joulukuussa seuran joulunäytökseen. Kevään luistelukoulukausi alkaa tammikuussa ja päättyy huhtikuussa seuran kevätnäytökseen. Luistelukoulusta on mahdollista siirtyä eteenpäin seuramme yksinluistelun sekä muodostelmaluistelun kilpa- ja harrastustoimintaan.


Vinkkejä luistelukouluun ja varusteisiin »

Viikkoaikataulut
Info-paketti

Ilmoittautuminen

Klikkaamalla ryhmän nimeä, näet lisätietoja

LUISTELUKOULUJEN RYHMÄT:

Huomioithan, että ikäsuositukset ovat suuntaa-antavia.

Siniset ja Turkoosit: 3-4-vuotiaille lapsille

Ryhmät on tarkoitettu lapsille, jotka harjoittelevat luistimilla ylösnousemista ja jäällä seisomista luistimilla omin jaloin. Ryhmä harjoittelee kerran viikossa LähiTapiola Areenan minijäällä. Vanhempi voi halutessaan osallistua yhdessä lapsen kanssa jääharjoituksiin.

Keltaiset: 4-5-vuotiaille lapsille

Ryhmä on tarkoitettu lapsille, jotka osaavat jo seistä luistimien päällä omilla jaloilla. Ryhmässä harjoitellaan luistelun perustaitoja leikkien kautta. Ryhmä harjoittelee kerran viikossa LähiTapiola-areenan minijäällä.

Violetit: 5-6-vuotiaille

Ryhmä on tarkoitettu lapsille, jotka osaavat jo liikkua luistimilla eteenpäin itsenäisesti. Ryhmässä harjoitellaan luistelun perustaitoja leikkien kautta. Ryhmä harjoittelee kerran viikossa LähiTapiola-areenan minijäällä.

Oranssit: 7-8-vuotiaille

Ryhmä on tarkoitettu lapsille, jotka osaavat jo liikkua luistimilla eteenpäin itsenäisesti. Ryhmässä harjoitellaan luistelun perustaitoja leikkien kautta. Ryhmä harjoittelee kerran viikossa LähiTapiola-areenan minijäällä.

Punaiset: luistelukoulun jatkoryhmä 7-8-vuotiaille ja sitä vanhemmille lapsille

Ryhmä on tarkoitettu lapsille, jotka osaavat jo liikkua luistimilla eteenpäin itsenäisesti. Ryhmässä harjoitellaan luistelun perustaitoja ikään sopivien leikkien ja harjoitteiden kautta. Ryhmä harjoittelee kerran viikossa Lähi-Tapiola areenan minijäällä.

Ilmoittautuminen tapahtuu MyClubin kautta, ilmoittautumislinkit yllä. Klikkaamalla ryhmän nimeä näet tarkemmat lisätiedot.

Tervetuloa mukaan!


Vinkkejä luistelukouluun ja varusteisiin »

Image
Image
Image