Tunnelmia palkitsemistilaisuudesta

5.6.2018



Melissa Lähde
Melissa Lähde
Natalia Periainen & toiminnanjohtaja Sanna
Natalia Periainen & toiminnanjohtaja Sanna
Golden Diamonds
Golden Diamonds
Yksinluistelijoita herkuttelemassa
Yksinluistelijoita herkuttelemassa
Alexandra Zhovtobryukh
Alexandra Zhovtobryukh
YL valmentajia
YL valmentajia

Kilparyhmien perinteistä palkitsemistilaisuutta vietettiin tiistaina 29.5. Ravintola Hurrikaanin tiloissa.

 

Iso joukko kilpaluistelijoitamme vanhempineen kokoontui juhlistamaan kauden päättymistä Hurrikaaniin tiistaina 29.5. 

Luistelijat ovat harjoitelleet ahkerasti, tsempanneet toinen toisiaan ja kehittyneet kohti omia tavoitteitaan. Kilpailuistakin tuli menestystä. 

Seura palkitsi vuosittaisilla kiertopalkinnoilla ansinoituneita toimijoita ja lisäksi kustakin ryhmästä ja joukkueesta oli valittu muutama palkinnon saaja.

 

Palkitut lyhyine perusteluineen:

 

Vuoden valmentaja: Melissa Lähde

Melissa on innokas valmentaja ja antanut itsestään valtavan paljon valmennettavilleen luoden energiaa ja iloisuutta persoonallaan päivittäin. Melissa tsemppaa ja kannustaa upealla tavalla luistelijoita eteenpäin luoden hyvän meiningin harjoituksissa ja joukkueessa. Melissan vastuujoukkue GD on mennyt eteenpäin mielettömän harppauksen! Melissa etsii aina uusia juttuja ja haluaa itse oppia paremmaksi valmentajaksi.

Vuoden menestynein: Natalia Periainen

Natalia ansaitsi paikan SM loppukilpailuun ollen lopulta junioreiden 12. 

Vuoden tsemppaaja: Fresh Diamonds

Joukkueen kausi on ollut täynnä vastoinkäymisiä, mutta into ei ole silti hiipunut. Helmikuussa kaulaan ripustettiin historian ensimmäiset kultamitalitkin. Kaikista vastatuulista huolimatta seuraavaankin kauteen lähdetään isolla joukolla.

Vuoden kehittyjä: Golden Diamonds

GD saavutti joukkueen parhaimmat ennätyspisteet tällä kaudella. Saanut paljon kehuja; kehityksestä, vauhdista ja kokonaisuudesssaan luistelevammasta joukkueesta. Hopeinen mitali aluemestaruuskilpailuissa.

Vuoden eläytyjä: Alexandra Pihlman (Annukka Laukkasen muistopalkinto)

Todellinen eläytyjä, nauttii esiintymisestä ja otti näytöksen pääroolin rohkeasti vastaan innolla ja päättäväisesti. Tulkitsija, joka osaa esiintyä erilaiseen musiikkiin, tunnollinen ja erittäin tavoitteellinen harjoittelija.

Talkoomuistamiset: Katariina Kotomäki, Susanna Lahtinen, Marjut Mehtänen, Reetta Mikkola, Laura Pihlman, Outi Tikkakoski 

Elämäntyöpalkinto: Eila-Kaarina & Eino Asunmaa

"Perheemme on ollut luisteluseuran toiminnassa mukana jo yli 20 vuotta. Luisteluharrastus on ollut osa perheemme arkea läpi tyttäriemme lapsuuden ja nuoruuden. Me vanhemmat olemme omaksuneet kannustajan ja huoltajan roolin. Kiireisimpinä kolmen kilpaluistelijan vuosina oli pakollista päivittää perheen kalenteri sunnuntai-iltana tulevaa viikkoa varten, jotta onnistuimme järjestelemään työmme, luistelukyydit, ruokahuollon ja muut tärkeät menot. Lastemme harrastuksen myös me vanhemmat olemme saaneet paljon sitoutuessamme seuran toimintaan. Olemme ystävystyneet muiden vanhempien kanssa ja kokeneet kuuluvamme seuraan pienenä, mutta tärkeänä osana."

Erikoispalkinto: K3 - vanhemmat

Ryhmästä löytyy todella esimerkillisiä vanhempia, jotka jaksavat puhaltaa yhteen hiileen. Todella hyvää kimppakyytitoimintaa ja avointa keskustelua ja viestittelyä valmentajien kanssa. Edistävät seuran toimintaa. Isona tukena, että koko harrastus on mahdollinen heidän lapsilleen.

Vuoden Miisa: Hilma Takala

Kustannusosakeyhtiö Tammi palkitsee vuoden Miisoja. Miisa-tsemppipalkinnon saaja on sitkeä harjoittelija. Hän on taitava ja ahkera urheilija, josta loistaa rakkaus taitoluisteluun. JyTLS:n Miisa on sisukas, nousee aina uudelleen ja uudelleen vaikka ei ensimmäisellä kerralla onnistu. Yrittää joka harjoituksessa aina parhaansa!

 

Joukkue- ja ryhmäkohtaiset palkitut:

 

SD ahkerin harjoittelija: Darya Kvashina

SD kannustavin kaveri: Liiamaria Tyrväinen

GD ahkerin harjoittelija: Olga Javoronkova

GD kanustavin kaveri: Oili Koskela

BD ahkerin harjoittelija: Mette Hintikka

BD kanustavin kaveri: Nadya Maharani

ID ahkerin harjoittelija: Janica Hirsiaho

ID kanustavin kaveri: Annika Schemeikka

ED ahkerin harjoittelija: Veera Palonen

ED kanustavin kaveri: Anni Siintola

FD ahkerin harjoittelija: Katja Pylkkänen

FD kanustavin kaveri: Päivi Lehtonen

K4 ahkerin harjoittelija: Aada Laakkonen

K4 kanustavin kaveri: Aurora Pihlman

K3 ahkerin harjoittelija: Inka Turpeinen

K3 kanustavin kaveri: Veea Ylönen

K2 ahkerin harjoittelija: Sara Siikaluoma

K2 kanustavin kaveri: Eveliina Ylitalo

K1 ahkerin harjoittelija: Alexandra Zhvtobryukh

K1 kanustavin kaveri: Sanni Viikki